torstai 3. lokakuuta 2019

Joulukalenterivaihdon parit jaettu sekä sukkia

Joulukalenterivaihdon parit on nyt arvottu ja olen lähettänyt sähköpostilla tiedot jokaiselle. Mikäli et ole saanut tietoja, laita viestiä.

Sukkia on valmistunut, kaksi paria on näidenkin lisäksi valmiina, mutta vielä kuvaamatta.

Ensin Ravelryn Sock Knitters Anonymous-ryhmän syyskuun mysteerisukat. Näihin tuli siis kerran viikossa syyskuussa palanen ohjetta eikä ennalta ollut tietoa millaiset sukista tulee. Tykkään tehdä tälläisiä mysteereitä silloin tällöin, vaikka aina ei lopputulos välttämättä olekaan ihan mieluinen.

Malli: Pachysandra
Lanka: Adlibris Socki Fine
Puikot: 2,25 mm Knit Pro Karbonz - sukkapuikot
Langanmenekki: 64 g
Näistä sukista tuli kyllä kauniit. Edessä ja takana on erilaiset kuviot, joten vartta kutoessa joutui seuraamaan kahta kaaviota. Aika työlästä ja sen jälkeen terä olikin helppoa, kun pohja oli pelkää sileää.



Sitten on tilaustöitä.

Pitkät sydänsukat ja sydänlapaset pikkutytölle. Näistä tuli aika söpöt. Aina on vaan hankala tehdä noita lasten neuleita, kun on aivan mittataulukkojen armoilla.

Malli: oma
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3 mm ruusupuiset sukkapuikot
Langanmenekki: 84 g/sukat + 36 g/lapaset

Ja vielä yhdet perusharmaat pitsipalmikkosukat. Näitä tehdessä huomasin, etten olekaan tehnyt tällä mallilla sukkia liki vuoteen ja vähän joutui aloittaessa miettimään. Näistä kun en ole ohjetta kirjoittanut muistiin edes itselleni. Onneksi on paljon kuvia mistä tutkia miten on tehnyt.

Malli: oma
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3 mm ruusupuiset sukkapuikot
Langanmenekki: 81 g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti