lauantai 25. kesäkuuta 2011

Kovan onnen Annis


Jo kevättalvesta lähtien olen suunnitellut Annis-huivin tekemistä ja lankakin on sitä varten ollut valmiiksi varattuna. Eilen kaivoin tuon ihanaisen Zauberballin esille ja aloitin. En saanut vaadituista 363 silmukasta kuin noin 250 silmukkaa luotua, kun tuli ensimmäinen solmu vastaan. Pätkä langasta pois ja silmukoiden luonti uusiksi samalla harmitellen huonoa tuuria.
Pitsiosuus eteni hyvin, kun heti nyppykerrosten alettua tuli taas solmu vastaan. Eipä tuo vielä haittaa - jatkoin nyppyjen kanssa taistelemista. Ennenkuin kaikki nypyt oli selätetty, putkahti kerältä kolmas solmu. Sinnikkäästi jatkoin nypyt loppuun siitä huolimatta kunnes edessä oli neljäs solmu. Lanka oli muutenkin ollut ihmeen epätasaista: välillä aivan ompelulangan paksuista, välillä Nallen vahvuutta. Pieni vahvuusvaihtelu toisi työhön vain elävyyttä, mutta tuo tuntui jo liialliselta.
Päätin keriä langan uudelleen ja tarkistaa mitä loppukerästä löytyykään. Löytyi 6 solmua lisää ja lisäksi ainakin kolme niin huonoa kohtaa langassa, että niiden kohdalla olisi joutunut langan katkaisemaan (järkyttävän paksuja kohtia + yksi sotkuinen syherö, josta lanka oli miltei poikki). Päätin jättää Anniksen tekemättä tuosta kerästä, vähän liian monta langanjatkoa olisi tullut. Ei tuosta kerästä mitään kunnollista työtä taida saada aikaiseksi.



Nyt ottaa päähän: olisi niin kovasti ollut into päällä tuota tehdä. Ja kun vaivalla sain ne nypytkin väännetyksi. Tekisi mieli aloittaa Annis jostain muusta langasta: muutamia vaihtoehtoja löytyisi. Langat vaan on viety jo uuteen kotiin (siis suurin osa, on minulla vielä sentään "käteisvarasto"  täällä) - tosin voisi niitä sieltä hakeakin, kun matkaa ei ole kuin vajaa kilometri. Kun olisi lankakauppa lähellä niin kävisin hakemassa kasan lohtulankaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti