sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Sukkia ja tunnustuksia

Tilaustyöjono on taas lyhentynyt viiden sukkaparin verran. Täytyy myöntää, että oli aikamoisen puuduttavaa tehdä putkeen neljät Jussit/Antit, mutta sisulla tikuttelin kaikki valmiiksi.


Malli: oma/perinne
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3 mm ebenpuiset sukkikset
Langanmekki:  508 g kaikkiin yhteensä

Pitkät kirjoneulesukat oli sitten vähän mielenkiintoisemmat, vaikka niitä tehdessä tuli kyllä useamman kerran mieleen, että mitä järkeä on tehdä kirjoneuletta kirjavasta langasta?? Työnimenä näillä olikin sekasotkusukat. Mutta lopputulos on kyllä ihan kiva.

Malli: Novita Talvi 2012
Lanka: Novita 7 veljestä (valkoinen, grafiitti, oranssi), 7 veljestä Linnut Peippo, 7 veljestä Polkka
Puikot: 4 mm ebenpuiset sukkikset
Langanmenekki: 118 g

Olen saanut kaksikin tunnustusta, mutta en ole niistä ennättänyt edes kiittelemään.

Oranssilta sain ensimmäisen tunnustuksen. Kiitos Oranssi!



Toisen tunnustuksen sain PurppuraPerhoselta, kiitos tästäkin!


Nyt en ennätä muita "kiemuroita" näiden tunnustusten osalta täytellä eli jätän jakamatta myös eteenpäin.

8 kommenttia:

  1. Voi miten upeat on nuo "sekasotkusukat", eivät kyllä näytä sekasotkulta ollenkaan!! Melkoisesti olet kyllä saanut puikkoa heiluttaa nuiden sukkien parissa!! Jussitkin aina niin hienot!!

    VastaaPoista
  2. Ihanat nuo kirjoneulesukat! Pakko saada..... :)

    VastaaPoista
  3. Tosi nätit nuo kirjavat sukat, sopii joulun odotukseen :)

    VastaaPoista
  4. Kivat tulee noista kirjoneulesukista,mullakin on puikoilla samat sukat menossa pukinkontiin:)

    VastaaPoista
  5. Voi miten kauniita sukkia niin monessa kirjoituksessasi, selasin alaspäin.

    VastaaPoista
  6. Ihanat sukat nuo kirjoneuleiset:)

    VastaaPoista
  7. Sekasotkusukat eivät ole lainkaan sekasotkut, vaan tosi ihanat!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.