maanantai 18. marraskuuta 2013

Marraskuun paketti

Tänään aamupäivällä ilmoitti puhelin Salaisen Neuleystävän marraskuun paketin saapuneen postin hyllylle odottamaan noutamista. Sopivasti oltiinkin tänään illansuussa lähdössä kauppaan kirkonkylälle ja niinpä en tarvinnut jännityksessä odotella muutamaa tuntia enempää.

Postista sain käsiini painavahkon mustan kenkälaatikon. Taas piti jaksaa tehdä ruokaostokset rauhassa ja kotona purkaakin ne ennenkuin pääsin paketin kimppuun. Mitäs kivaa sieltä paljastuikaan?

Ensimmäiseksi silmäni osuivat säihkyvän sinisiin lankakeriin. Ihanan värisiä; sny: todellakin minun silmäni arvostavat niitä. Kun näin lankojen vyötteet tein hetkessä aikamatkan vuosikymmenten taakse. Tuosta samasta langasta (vihreästä vaan) kudoin yläasteella käsityötunnilla itselleni pitsineulepuseron, josta tuli onnistunut ja paljon pidetty. Onpa se villapaita ysiluokan luokkakuvassakin päälläni. Eli värin lisäksi arvostan lankojen iän mukanaan tuomaa nostalgiaa. Täytyy tarkasti harkita mitä noista edes raaskii tehdä.

Lankojen lisäksi paketista löytyi bambupuikot (3 mm on se minun eniten käyttämäni koko, joten varmasti tulevat käyttöön), isoja hakaneuloja (näitä olen kaipaillutkin lisää, silmukanpitimet tahtoo olla usein hukassa tai kaikki käytössä), käsirasvaa (edellinen tuubi veteleekin viimeisiään yöpöydällä), kuivattuja sekahedelmiä (viimeistään jouluna tulevat käyttöön) ja viisi ihanaa katajanappia (puunappeja minulla ei vielä ole koskaan ollutkaan). Ja kaunis korttikin paketista löytyi.



Kiitos SNY mieluisasti paketista!

5 kommenttia:

  1. Kivaa, että oli mieluisa paketti taas. :) Hauska juttu, että Syreeni on sinulle jo aikaisempi tuttavuus. Itse en ole siihen törmännyt ennen tätä. En keksinyt oikein käyttöä sille värinsä vuoksi, mutta onneksi sinä pidät siitä.

    Nyt alkaakin sitten joulupaketin odotus. Piti kysymäni, että oletko henkeen ja vereen vannoutunut perinteisen punaisen joulun ystävä vai tykkäätkö ennemmin "uudemmista" jouluväreistä? Meitä kun on niin moneen junaan, niin haluaisin kasata sinua miellyttävän joulupaketin. :)

    Terveisin, SNYsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaista pitää jouluna löytyä, mutta sen ohella käy kaikki muutkin värit.

      Poista
  2. Aivan ihania paketteja ovat kaikki saaneet, tämä sinun omasi myös :) ja nuo muffinsi lapaset ovat kyllä syötävät :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.