maanantai 15. kesäkuuta 2015

Metsään meni

Tour-de-Sock-kisan kakkosetapin ohje julkaistiin viime torstai-iltana puoli yhdeksältä. Tiedossa oli, että tulossa on kaksivärinen sukka ja kovasti tekniikkaa etukäteen arvailtiin. Kun sain ohjeen auki, oli ensimmäinen reaktioni epäuskoinen nauru: sukat muisuttivat kovasti hullutuksen Zebrinoita. Näitten sukkien kuviot tosin ovat lehtien sijasta synkästä metsästä tuijottavia silmiä.


Minulla oli useampi väriyhdistelmä valittuna ehdolle sukkiin, mutta valitsin niistä sitten metsäteeman mukaisesti tummanruskean ja omenanvihreän Fabelin. Aluksi ensimmäinen sukka tuntui etenevän todella hitaasti. Vaikka mitään erityisiä vaikeuksia ei ollut enkä joutunut purkamaankaan, tuntui etten päässyt oikein rytmiin kiinni ja neulominen tuntui jotenkin tökkivältä. Vasta varressa pääsin sitten kunnon flow-tilaan ja sen jälkeen eka sukka valmistuikin vaivatta ja toinen siinä perässä. Ensimmäisen sukan sain valmiiksi viiden aikaan aamulla ja toinen tuli sitten huomattavasti nopeammin ja valmistui pikkuisen ennen puoltapäivää perjantaina.


Tein pienimmän ja koon ja sukista tulikin sen verran pienet, ettei omaan jalkaani mahdu. Toisaalta se on vaan hyvä, kun ajatuksena on ollut, etten näistä hullutus- ja tourisukista kovin monia itselleni jätä, kun ennenstäänkin sukkakorini pursuavat.

Malli: Far Into the Forest
Lanka: Drops Fabel
Puikot; 2,25 mm Knit Pro Karbonz - sukkikset
Langanmenekki: 87 g


Tämä etappi näyttää olevan aika hidas ja sukkia on valmistunut yllättävän vähän. Valmistuneista tosin ainakin puolet taitaa olla suomalaisten. Kärkikymmenikössä oli tällä kertaa peräti 8 suomalaista.

4 kommenttia:

  1. Kävinpä pitkästä aikaa vierailulla ja selasin paljon tuonne alaspäin, en tosin ihan alkuvuoteen. Ihmettelen sun hirveää vauhtia näissä käsitöissä kun mallit on kauniita, vaikeita ja lanka ohutta.
    Nämäkin sukat on niin kauniit ja vaikean näköiset että taitasi jäädä minulta tekemättä. En uskalla mihinkään neulomiskilpailuihin ottaa osaa kun olen niin hidas.

    VastaaPoista
  2. Todella upeat ja tosi nopea olet! Itse olen vasta juuri aloittamassa molemmissa sukissa vartta. Ohjeen nähtyäni harmittelin, ettei ollut mitään vihreää vaihtoehtoa tähän valmiina (koska eihän tietenkään voinut odottaa seuraavaan päivään aloittamisessa), joten päädyin sitten oranssiin. Mutta vihreä sopii kyllä metsäteemaan paremmin, tulee silmien lisäksi lehtiköynnös mieleen.

    VastaaPoista
  3. Sä olet kyllä oikea sukkakuningatar ja maailman nopein neuloja!

    VastaaPoista
  4. Tajuttoman hyvät värit näihin valitsit. Tämä malli on upea, ihastuin siihen ihan heti kuvan nähtyäni.
    Nauratti, kun ohjeen julkaisun jälkeen arvelin, että eka suomalainen on valmis klo 12:00 seuraavana aamuna. Ei heittänyt paljoa! Sä olet kyllä supernopea <3

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.