perjantai 24. heinäkuuta 2015

Raidallinen päätösetappi

Tour-de-Sock-kisan viimeisen eli kuudennen etapin ohje julkaistiin yhden aikaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Tehtäväksi tuli perussukat kirjoneuleraidoilla ja jälkeenpäin tehtävällä kantapäällä. Vähintään kolmea väriä piti käyttää, mutta myös enemmän värejä oli lupa lisätä joutumatta ulos kilpailusta. Myös raitojen järjestystä sai halutessaan muuttaa ja jopa sukan kutomissuuntaa. Ohjeen mukaan sukka tehtiin varpaista aloittaen.


Itse tein kuitenkin pienimmän koon ihan ohjeen mukaisesti - tarkoitus oli kuitenkin ottaa loppurutistus kisassa niin en halunnut käyttää ylimääräistä aikaa mihinkään "säätämiseen". Ennakkoon valitsin vain tämän yhden väriyhdistelmän ja ihan kivannäköiset sukat näillä syntyikin. Läpi yön kudoin ja sukat valmistuivat vähän ennen puolta yhtätoista aamupäivällä. Näitä oli mukava kutoa, kun syntyivät miltei huomaamatta "yksi raita kerrallaan".



Olin tämän etapin toinen ja kokonaiskilpailussa tuli sitten voitto. Suomalaismenestys on ollut tänäkin vuonna hurja - taisi joka etapilla olla kolmen parhaan joukossa vähintään kaksi suomalaista. Kovasti sitä maailmalla mietitään tätä suomalaisten hurjaa sukankutomisvauhtia, mutta eipä kukaan taida osata antaa siihen täydellistä vastausta.

Malli: Nordic Stripes
Lanka; Drops Fabel
Puikot: 2,25 mm Knit Pro Karbonz - sukkikset
Langanmenekki: 70 g


8 kommenttia:

  1. Onnittelut voittajalle! Kaunis väriyhdistelmä.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat sukat, loistava väriyhdistelmä! Onnittelut voitosta! Ennen vanhaan suomalaiset tunnettiin Sibeluksesta, Saunasta ja Sisusta - nyt tuohon voi lisätä myös neljännen S:n: SUKAT! :) Luulen, että sillä suomalaisella sisulla näitä sukkia neulotaan, tai sitten on vain hyvät dopingit... ;)

    VastaaPoista
  3. Hurjasti onnea!
    On ollut tosi jännä kesä seurata kisaa. Tässä on ollut vähän samaa tunnelmaa kuin vaikka keihään olympiakisoissa ennenvanhaan. Sitä melkein halkeaa ylpeydestä ja suomalaisuudesta, vaikkei ole koskaan keihääseen koskenutkaan. Sukkapuikkoihin sentään olen koskenut :-D

    VastaaPoista
  4. Onnea voitosta! Nämä on tosi kauniit sukat.

    VastaaPoista
  5. Onnea voitosta! Hurja tahti sulla on ollut. Ja onhan se niin, että täällä Suomessa ne villasukat tulee tarpeeseen, että pärjätään talvella ja siksi me niin innokkaasti niitä tehdään :)

    VastaaPoista
  6. Kauniit sukat! Ja onnea voitosta!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.