lauantai 8. elokuuta 2009

Mitä tänään syötäisiin?


Sain sentään tällekin päivälle laskettua puikot kädestäni siksi aikaa, että vääntäydyin ruokakauppaan. Kyllähän sieltä jotain ruokaakin koriin tarttui, mutta lankahyllyn ohi jotenkin vahingossa taas jouduin kävelemään matkalla kassalle. Olipa nostettu lankoja alennuskoreihin. Ja hyllyjä ammotti tyhjinä. Joten ehkäpä pian, ehkäpä jo lähipäivinä pääsisin minäkin niitä Novitan uutuuksia hypistelemään.

Ja täytyi siitä sitten muutama kerä alennusseiskaveikkaa mukaan napata. Ihan oikeasti noita yksivärisiä minulta ei taida löytyä yhtäkään täyttä kerää. Joten voin sanoa säästäneeni ihan oikeasti, kun noita kuitenkin tulee ostettua. Onneksi eivät sentään olleet Nallea nostaneet alennuskoriin - silloin olisin kyllä repinyt hiukset päästäni, kun eilen niitä juuri normaalihinnalla ostin.



Ulkona on todella lämmin, joten pitäisköhän pakata neule mukaan ja mennä tuonne rannalle istuskelemaan. Kutomaan villaista peittoa helteellä. Kieli ulkona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.