lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vapputakki

Joskus aiemmin jo täällä vilautettu neule on nyt sitten valmis. Työnimenä on tällä ollut vapputakki; värit on yhtä iloiset kuin vappupalloissa. Ja tietäähän sen, että näillä korkeuksilla villatakki on ihan asiallinen vaate vappunakin. Niin näyttää olevan tänäkin vuonna. Lämmin tuo tuntuu olevankin; vaikka ei olekaan varsinaista kirjoneuletta kulkee nurjalla kuitenkin valkoiset langanjuoksut ikäänkuin vuorina.

Malli: Novita Kevät 2011
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm ja 4 mm Knit Picksin pyöröt
Langanmenekki: 812 g






Sny:täni kiitän  tästä neuleesta. Häneltä sain nuo värikkäät langat ja ne kerät alkoivat minulle kuiskia haluavansa villatakiksi. Tämä malli miellytti silmää heti ensi selauksella Novitan lehdessä, joten mallikin oli hetkessä valittu. En halunnut tuota "verkkoa" tummana niinkuin mallissa, joten ostin sitä varten luonnonvalkoista seiskaveikkaa. Helmpompi tuo olisi ollut raitalangasta tehdä - nyt sai yhtenään olla selvittelemässä toivottomassa sotkussa olevia lankoja. Mutta vaivannäkö kannatti ja olen lopputulokseen tyytyväinen. Värien vaihtamisen lisäksi muokkasin ohjetta myös pääntien osalta.

Kovan googlettamisen ja nettikauppojen selaamisen jälkeen löysin takkiin täydelliset napitkin Pitsitie nimisestä verkkokaupasta.







Tänään olen paistanut munkkeja ja perrheen kanssa on niitä maisteltu. 
Näiden kuvamaistiaisten myötä toivottelen kaikille:
HAUSKAA VAPPUA!



Sny: paketti ei vielä perjantaiksi ennättänyt perille - onpa sitten luvassa mukavampi maanantai.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti