maanantai 21. lokakuuta 2013

Taikapallon salaisuus

Tänään pääsin vihdoin ja viimein noutamaan Salaisen Neuleystävän lokakuun paketin postista. Oli ihan viittä vaille etten repinyt pakettia auki jo autossa - niin mielenkiintoisia muotoja tuntui postituspussin läpi. Maltoin kuitenkin mieleni ja käytiin kauppakierros rauhassa loppuun. Ja kotona piti tietysti purkaa ostokset ensin kaappeihin. Mutta sitten hyökkäsin pakettini kimppuun. Sieltä paljastui mielenkiintoisen muotoinen taikapallo: tämähän on ihan selvä sukellusvene!



Aivan mielettämön kaunis pallo ympärillään silkkinauha ja kukilla koristeltu rautalanka. Lisäksi pallon päällä roikkui neljä kaunista silmukkamerkkiä.


Tuntui sääliltä purkaa tätä ihanuutta, mutta uteliaisuus voitti. Ensin juotiin kyllä miehen kanssa kahvit ennenkuin käytiin "tositoimiin".


Mies pyöritti kerijälaitetta ja minä kääntelin palloa sopiviin kulmiin, että lanka juoksi mahdollisimman hyvin. Ensimmäisen kerän synnyttyä oli pallosta löytynyt jo sormikaspuikot.


Keriminen jatkui ja kun toinen ruskea kerä oli valmis oli esille putkahtanut lisäksi pieni vetskariin kiinnitettävä led-valo ja pieni hunajapurkki.


Turkoosin langan päästyä kerälle tuli loputkin salaisuudet esille: minttusuklaalevy ja pussillinen teetä.


Kerän purkaminen oli todella hauskaa ja kerästä putkahteli mieluisia yllätyksiä. Sormikaspuikkoja olen joskus kaipaillutkin, kiva päästä niitä testaamaan. Led-valo pääsee varmaankin laukkuuni roikkumaan valon tarpeen varalle. Rittersportin minttusuklaata en ole koskaan maistanut, mutta minttusuklaa kuuluu sekä minun että mieheni lemppareihin. Vadelmalla ja karhunvatukalla maustettu tee kuulostaa herkulliselta - taidetaan maistaa sitä jo tänään iltateellä. En ole koskaan ollut mikään hunajan ystävä (tosin en sitä inhoakaan), mutta sitruunalla maustettu hunaja teessä täytyy testata; luulen että siitä tykkään.

Lisäksi paketissa oli kirjekuori joka oli lupa avata vasta kerimisen jälkeen. Sieltä löytyi kirje ja kaksi ohjetta kämmekkäisiin. Kuoresta löytyi myös vyötteet, jotka paljastivat langan olevan Novita Woolia. Ihanat värit noissa langoissa, turkoosi sointuu kivasti ruskean kanssa. Noista voisin tehdä vaikka kirjoneulelapaset ja ruskeaa lankaa riittäisi varmaan vielä kämmekkäisiinkin.

Aivan ihana paketti, joten suuret kiitokset Salainen Ystäväni! Vaikka paketin hakemista postista jouduinkin odottelemaan odotus palkittiin täysin. Toiveita ensi kuun paketin osalta en osaa oikein esittää; tykkään yllätyksistä. 

8 kommenttia:

  1. Eipä kestä. :) Hieno juttu, että sisältä löytyi mieluisia juttuja. Minäkään en ole erityisemmin ollut koskaan hunajan ystävä, mutta tämä sitruunahunaja tai eukalyptushunaja on flunssaisena mukavaa pelkän kuuman veden tai teen joukossa. Tuntuu, että helpottaa heti.

    Ensi kuun paketti onkin jo mietinnässä ja kivoja juttuja löytynytkin. Nyt lupaan lähettää sen aikaisemmin, ettei tarvitse aina sinne viimisille päiville odotella. ;)

    Terveisin, Salainen Ystäväsi

    VastaaPoista
  2. vautsi vau, miten runsas paketti.
    Minä niin kateellisena luen tekstejä, joissa sanotaan kerijälaite. Kunpa miekii sellaisen saisin joskus hankittua :).

    VastaaPoista
  3. Hauska idea nuo teidän taikapallot :-)
    Noita palloja onkin näkynyt useammassakin blogissa. Mielenkiintoista seurata täältä sivustakin.

    VastaaPoista
  4. Sukellusvene, todellakin! Hieno sukellus välineiden ja lankojen ihanaan maailmaan, maku- ja hajuaisti huomioiden ja kauneuskin on huomioitu! Hieno taikapallo.

    VastaaPoista
  5. Kylläpä oli kauniisti laitettu pallo!

    VastaaPoista
  6. Ainiin, piti myös sanoa, että sukellusveneeksi minäkin sen taika"pallon" ajattelin. :D
    -SNY-

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.