torstai 22. toukokuuta 2014

Kahdet "kuusukat"

Kyllähän täällä jotain on valmistunut, mutta kovin on laiskaksi mennyt kuvaaminen. Tänään oli kuitenkin niin kauniin aurinkoinen päivä, että nappasin kameran, miehen ja kaksi sukkaparia terassille.

Minulla on joitakin vuosia sitten Lidlistä ostamastani puuvillasekoitelangasta tehtyjä sukkia ollut käytössä ja olen kovasti niistä tykännyt. Joten yksi pari lisää itselle ja miehelle myös samasta väristä, mutta eri mallilla.

Omat sukkani aloitin toukokuun alkupäivinä, kun ulkona tuli taivaan täydeltä lunta entisten kinosten lisukkeeksi. Ihana toukokuu tosiaan!


Pitkään tuntui, ettei meille kevättä ja kesää tänä vuonna tule ollenkaan. Mutta niin se lumi siitä pikkuhiljaa väheni ja tällä viikolla on viimeiset lumenrippeet hävinneet miltei kokonaan. Pikkuisen on vielä jäljellä:


 Vihreääkin alkaa jo vähän näkyä; tuomi ainakin pukkaa lehteä ja kukkanuppuja vauhdilla. Ihanaa!


Kuvattiin niitä sukkiakin sitten. Ensin omani. Viime kesänä tein Nallesta samalla mallilla, nyt kokeilin ohuemman langan versiota. Nämä sukat jalassa voi sitten muistella tätä säiltään niin vaihtelevaa toukokuuta.


Malli: Oi ihana toukokuu (fingering)
Lanka: Lidlin Crelando Nina
Puikot: 2,5 mm Knittarin sukkikset
Langanmenekki: 75 g

Sitten miehen Paperikuut. Tämä malli on ollut to do-listallani pitkään ja nyt kun etsin mallia miehen sukkiin, tuli sitten ajankohtaiseksi tämä toteuttaa. Tässä olikin hauska toteutus tuossa kantapäässä. Aluksi tuntui, ettei siitä voi kantapäätä syntyä, mutta kun uskollisesti teki ohjeen mukaan, niin kyllä siitä vaan kantapää muotoutui. Kivat näistä tuli; joskus voisi tehdä toisetkin.


Malli: Papermoon
Lanka: Lidlin Crelando Nina
Puikot: 2,5 mm Knittarin sukkikset
Langanmenekki: 100 g


6 kommenttia:

  1. On todella kauniita sukkia moelmmat!

    VastaaPoista
  2. Kauniita sukkia, etenkin tuo toukokuu kiehtoo. Mutta en haaveile nyt tekeväni, kun en saa edes perussukkia valmiiksi vaan puran ja kerin, puran ja kerin ;)

    VastaaPoista
  3. Kauniita ovat molemmat. Molemmat ovat omalla listallani, mutta ehkä noi toukokuut ensin. Sitten ens tai seuraavassa toukokuussa :-)

    VastaaPoista
  4. Kauniit ovat molemmat. Taidan ottaa omallekin listalleni... ;)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.