tiistai 3. kesäkuuta 2014

Valmistuneita

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi kuvata valmistuneita neuleita, joten pitkästä aikaa aihetta päivittää blogiakin.

Tämä pitsihuivi on valmistunut jo liki kuukausi sitten ja odotellut pääsyä kameran eteen. Malli on sama tuttu, jolla olen aiemmin jo useamman huivin tehnyt.

Malli: oma
Lanka: Sandnes Lanett
Puikot: 5 mm kulmikkaa Knittarin pyöröt
Langanmenekki: 158 g
Maaliskuussa saamani apulainen pääsi myös ulos avustamaan kuvauksissa:



Itselleni kudoin kirpparilta löytämistäni puuvillalangoista kesäpuseron. Ihan tyytyväinen en lopputulokseen ole ja viittä vaille purinkin koko tekeleen takakappaleen tehtyäni. Päätin  kuitenkin jatkaa loppuun saakka - eiköhän tätä tule ainakin kotosalla käytettyä.


Malli: Fiteen Love pullover
Lanka: vyötteetön puuvillanka kirpparilta
Puikot: 3 mm Knittarin pyöröt
Langanmenekki: 269 g

Ilmoittauduin mukaan Tour de Sock-kilpailuun. Mihinkään joukkueeseen en pyrkinyt mukaan, vaan ajattelin näin ensikertalaisena kokeilevani ihan yksikseni, että onko minusta ollenkaan moiseen kisailuun. Tässä kisassahan on kuusi etappia; jokaiselle etapille on uusi sukkaohje kudottavaksi.

Ensimmäinen ohje julkaistiin sunnuntaina klo 16 ja eilen illalla kuuden jälkeen oli minulla sukat valmiina. Ja siinä välissä sentään nukuinkin muutaman tunnin. Tulin etapilla viidenneksi, joka oli aikamoinen yllätys. Hauskaa oli sukkia vääntää "hullun kiilto silmissä". Seuraava ohje tulee viikon päästä ja innolla jo odottelen.

Tästä ekasta mallista tykkäsin tosi paljon. Kauniit palmikot - niitä tehdessä sai tuijottaa tarkkaan kaavioita, että kaikki kierrot tuli tehtyä oikeisiin paikkoihin ja oikein päin. Kantapää oli uusi tuttavuus ja ensimmäinen kantapää menkin purkuun, kun siitä tuli niin epäsiisti. 

Malli: Wye
Lanka: Drops Fabel
Puikot: 2 mm Knittarin pyöröt
Langanmenekki: 83 g







5 kommenttia:

  1. Valtavan kauniit nuo tourin sukat. Sivusta vain seurailen, enkä voi käsittää kuinka nopeita neulojia meidän maasta löytyykään.

    VastaaPoista
  2. Voi että miten ahkera olet ollut. Kauniita kaikki ja kyllähän tuo puuvillainen tulee käytettyä varmasti - ei huolta.

    VastaaPoista
  3. Hei! Mun blogissa http://korpinoita.blogspot.fi/2014/06/haaste.html on haaste sulle :)

    VastaaPoista
  4. Nämä myös kauniit sukat ja edelleen olet nopea :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.