torstai 9. lokakuuta 2014

Lokakuun paketti

SNY-emolta tuli jo viime perjantaina viesti, jossa oli lokakuun paketin seurantatunnus. Arvelin, että maanantaiaamuna saan paketin napata postista kirkonkylältä mukaani, kun lähdemme miehen kanssa pienelle yhden yön reissulle. Mutta eipä ehtinyt paketti vielä silloin saapuneeksi kirjautua. Eikä kirjautunut vielä tiistai-iltaan mennessäkään - tulomatkallakin olisin voinut postissa poiketa. Postilaatikossa odotti kuitenkin pakettikortti ja keskiviikkoaamuna näkyi sitten nettiseurannassakin paketti saapuneena. Vähän harmitti, ettei tuo seurantapalvelu toiminut tällä kertaa kunnolla.

Tänään sitten tuli kirkonkylälle muutenkin asiaa, joten postiinkin sitten vihdoin pääsin paketin noutamaan. Ja lopulta oli ne muutkin asiat toimitettuina ja kotiin palattua kauppaostokset kaappiin purettuina ja pääsin avaamaan pakettia.

Sieltä paljastui ihanan värikäs sisältö:


Kaksi kerää pirteän keltaista seiskaveikkaa, kerä ohuempaa sukkalankaa ihanissa sinisen sävyissä, suklaata, teetä, söpö villasukka-avaimenperä/reppukoru, kynttilöitä, ohjeita ja kiva kortti (joka nyt on omassa kuvassaan, kun jäi tuosta yhteiskuvasta pois).


Totta että tykkään enemmän ohuemmista langoista, mutta seiskaveikkaakin tulee säännöllisesti kudottua. Taidanpa tehdä itselleni keltaiset Ulrika-sukat talvea piristämään heti, kun saisin tuota tilaustyöjonoa pienennettyä. Nyt on niin monet sukat jonossa, että melkein stressiä pukkaa ja kun kaikki ne ovat harmaita/mustia niin väriä puikoille jo kaipaisi. Ja nuo Ulrikat on juuri "minun näköiseni" kierrettyine silmukoineen ja pikkupalmikoineen (jos vaikka salaa loisin silmukat niihin pikaisesti ennnenkuin jatkan tilaustöitä...)

Helmisukatkin houkuttaisi; helmiä kyllä löytyisi tuolta kaapista. Niin ja oli tuolla mukana kämmekäsohjekin, joten ei se ollut minnekään kadonnut.

Teet vaikutti mielenkiintoisilta; kiva saada vähän tuollaisia erikoisempia kun enimmäkseen olen juonut noita markettien hyllyiltä löytyviä. Pitäisiköhän jo tänä iltana maistella iltateellä jotain uutta? Ja tuota suklaatakaan en ole koskaan maistanut, mutta tumma suklaa appelsiinillä kuuluu lemppareihin.

Kiva paketti, tykkäsin kovasti. Kiitos SNY!
Eikä se syyskuun pakettikaan mitenkään epämieluisa ollut. Amigurumivirkkausta on tarkoitus kokeilla heti, kun sukkasatoilu ja tilaustyöt antaisivat aikaa asiaan perehtyä. 




5 kommenttia:

  1. Voi, miten ihanuus paketti!

    Jännä, miten postin lähetysseuranta toimii.

    VastaaPoista
  2. Ja vielä yksi juttu: kun tässä blogiasi selasin, huomasin, että omaat ebenpuiset puikot. Omistan sellaiset nro 4 ja olen koittanut löytää ohuempia, mutta tuntuvat olevan kiven alla. Et sattuisi muistamaan, mistä olet omasi hankkinut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omani olen tilannut Vihreästä Vyyhdistä vuosia sitten. Siellä näyttää olevan edelleen ebenpuisia myynnissä, mutta ovat kyllä eri merkkisiä kuin nämä minun.

      Poista
    2. Kiitos, täytyy käydä tutustumassa. Olen niin tykästynyt ebenpuisiin, kun eivät ala muuttaa muotoaan kuten bambuiset.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.