perjantai 22. tammikuuta 2016

Kehruu-unelmia

Haaveilen edelleen siitä, että oppisin kunnolla kehräämään. Ja aion kyllä sen haaveen toteuttaakin - tällä hetkellä vaan nuo tilaustyöt pitävät kädet edelleen puikoissa kiinni. Mutta luulenpa, että keväällä/kesällä tilaustyörintamalla hiljenee ja ennätän tarttua kehruuvälineisiinkin.

Pientä valmistautumista olen tässä alkuvuotena tehnyt näitä tulevia harjoituksia varten. Vähän vahingossa huomasin, että Adlibriksellä oli alessa ostoslistallani ollut Kehrääjän käsikirja ja se hyppäsi heti ostoskoriin. Vähän olen ennättänyt kirjaa lueskella ja vaikuttaa oikein hyvältä ja selkeältä.

Sukkahullutuksesta voitin lahjakortin hollantilaiseen verkkokauppaan Dutch Wool Divaan. Olen aina välillä käynyt katsomassa mitä löytyisi, mutta en ole osannut päättää mitä haluaisin. Nyt sitten vihdoin päätin lahjakortin käyttää ennenkuin menee vanhaksi ja tilasin kahta erilaista kehruukuitua. Kirjavan letin väri on Fruit Salad ja vihreä on Swamp Grass - aivan ihanan värisiä molemmat!



Ja pitihän sitä sitten vielä uusi välinekin tilata, kun tulossa oli jo opaskirja ja kuidut. Etsyä selailin ja yritin bongata silmää (ja kukkaroa) miellyttävän värttinän. Kun näin Tinas Angoras-kaupasta löytyvät värttinät oli päätös tilauksesta tehty heti - valinnanvaikeus vaan meinasi yllättää, oli niin monta kaunista vaihtoehtoa. Päädyin sitten tuohon sateenkaaren kirjavaan malliin. Kehrä on tehty kivestä; englanniksi kiven nimi on sea sediment jasper - onkohan merijaspis oikea suomalainen termi? Aivan uskomattoman sievä tuo värttinä on, kuvat ei tee sille ollenkaan oikeutta. Mukana tuli tuo luonnonvärinen kuitunäyte. Vielä en ole ennättänyt värttinää testaamaan, mutta aion kyllä lähipäivinä löytää edes pienen hetken siihen tutustuakseni.


Uudesta rukistakin kovasti haaveilen. Vanha perinnerukkihan minulta löytyy ja vähän olen yrittänyt sillä kehrätä, mutta voisi olla ehkä helpompi harjoitella nykyaikaisella rukilla, jossa kaikki toimii niinkuin pitää. Saattaa sii olla, että kevään kuluessa meille muuttaa tuonkin lajin uusi asukas, vähän sillä silmällä olen tarjontaa silmäillyt.




4 kommenttia:

  1. Meillä on samat haaveet kehräämisen suhteen. Vuosi sitten ostin tuon kirjan ja muutaman villatopsin, mies teki pyörökepistä ja puupalikasta värttinän. Niillä olen päässyt vähän alkuun, lisäksi olen kokeillut kehrätä vähän alpakan villaa ja koiran karvaa. Aika vaan tahtoo olla kortilla, ei ehdi eikä aina edes jaksa.... Tuo ostamasi värttinä vaikuttaa hyvältä!!!

    VastaaPoista
  2. Ihania unelmia. Tekisi minunkin mieli, mutta epäilen, etten kuitenkaan saisi mitään aikaan, joten jään vain sivustaihailijaksi.

    VastaaPoista
  3. Hirmuisen kaunis värttinä. Saattaa olla ihan pakko laittaa itellekin tuolta tilaukseen. Kivet vaan on niin parasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on aivan ihana värttinä. Eikä ollut edes kalliskaan. Kannattaa tilata.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.