maanantai 25. tammikuuta 2016

Metsot kutsuivat

Varmaan joskus vuosi sitten oltiin miehen kanssa lankahyllyllä jotain lankaa minulle etsimässä, kun hän bongasi alennuskorista Metso-nimistä lankaa. Tottakai metsämies innostui tuon nimisestä langasta ja kun väreistäkin löytyi miehen silmää miellyttävä vihreä, niin pitihän sitä lankaa ostaa, vaikka se olikin täyttä muovia. Lupasin tehdä miehelle siitä pipon. Ihan varma en ollut riittäisikö yksi kerä, joten nappasin mukaan kaksi kerää, kun ei hintakaan päätä huimannut.

Langat sitten unohtuivat laatikkoon kunnes nyt vuodenvaihteessa ne sieltä löysin ja muistin pipolupaukseni. Nostin ne esille ja päätin pipon tekaista heti kun olisi sopivasti aikaa. Ohjeenkin etsin valmiiksi. Mutta niin vain puikot on olleet tiukasti kiinni tilaustöissä, ettei ole pipolle oikein tuntunut aikaa löytyvän.

Vähän on nuo kerät huudelleet ja kyselleet milloin puikoille pääsevät, mutta olen onnistunut sen huutelun vaimentamaan. Kunnes perjantai-iltana yltyi metsojen kutsu siihen malliin, että oli pakko jättää tilaustyösukka tauolle ja laittaa pipo puikoille. Nopeastihan se syntyikin; lauantaina puolenpäivän maissa  tuli jo valmista.

Malli: Veli
Lanka: Novita Metso
Puikot: 5 mm Knittarin kulmikas pyöröpuikko
Langanmenekki: 62 g

Luulin saavani nyt rauhassa jatkaa sukkia, mutta niin vain toinenkin kerä alkoi vaatimaan huomiota, joten oli etsittävä toinen ohje ja pantava toimeksi. Toisen pipon halusin tehdä virkaten ja löysinkin kivan joustinneuletta muistuttavan pipo-ohjeen. Tämäkin syntyi vielä lauantain kuluessa ja niinpä mies saikin sitten luvatun yhden pipon sijasta kaksi.

Malli: Ribbed Beanie
Lanka: Novita Metso
Koukku: 5 mm alumiinen
Langanmenekki: 110 g


2 kommenttia:

  1. Metsot pääsivät rauhaan ja pipot sopii hyvin tuohon kauluriin.

    VastaaPoista
  2. Näin joskus käy, ettei joku työ in nosta vaan aikanaan ne aloittaa sen huutelun :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.