sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Sormuksia

Sukkahullutuksen viitoskierroksen bonusohjeena oli sukkaohje joka on saanut innoituksensa Taru Sormusten Herrasta - trilogiasta. Sukissa on lisäksi erilainen rakenne: ensin kudotaan palmikkokuvioinen "sormus" jalkaterän ympärille. Tästä poimitaan silmukoita ja tehdään kärki. Toisesta reunasta poimitaan jälleen silmukoita ja jatketaan kohti kantapäätä ja vartta. Varressa on sitten palmikoilla tehtynä lisää sormuksia.



Kiva tehdä välillä näitä erikoisempia sukkia ja innolla lähdinkin tätä mallia kutomaan. Valitsin langaksi muutaman keränlopun sinistä Fabelia. Kun olin toisessa sukassa lähestymässä kantapäätä huomasin, ettei langat olekaan samaa värjäyserää, vaikka olin niin olettanut. Toisen sukan varressa näkyi selkeä väriero siinä missä olin vaihtanut kerää ja samoin toisen kärjen jälkeen väri muuttui. Alkoi harmittamaan ja tympimään koko sukat. Harkitsin jo purkamista ja uudelleen tekemistä jollakin toisella värillä. Jatkoin kuitenkin loppuun eikä tuo väriero nyt niin kauheasti valmiista sukista silmille hyppää.

Malli: The One Ring
Lanka: Drops Fabel
Puikot: 2,25 mm Knit Pro Karbonz - sukkikset
Langanmenekki: 74 g


Nyt odotellaan kuumeisesti sukkahullutuksen kuutoskierroksen speksejä ja ohjetta. Ohje on luvassa neljän tunnin kuluessa speksien julkaisusta. Eilinen jo odoteltiin - tässä tuntee todella miksi kyse on sukkahullutuksesta - tämä on ihan hullua!

2 kommenttia:

  1. Sormusten herra on lempikirjani aina ja ikuisesti, joten hienot sukat :)

    VastaaPoista
  2. Itsekin on tullut luetuksi tuo useamman kerran. Edellisestä kerrasta taitaa olla kulunut varmaan ainakin 15 vuotta, joten voisi olla aika ottaa uusintakierros.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.