maanantai 1. elokuuta 2016

Kaikuja Karjalasta

TiiQ julkaisi uuden sukkaohjeen, jossa on sekä kirjoneuletta että pikkuisen palmikkoa. Jo silloin, kun hän kyseli ko. mallille testineulojia teki mieli ilmoittautua, mutta tuntui ettei minulla juuri silloin ollut aikaa. Nyt kun ohje tuli jakoon, olin juuri saanut tehtyä TdS:n viitoskierroksen mosaiikkisukat ja aloitin sitten nuo Karjala-sukat siitä mosaaikista toipuakseni.



Päätin tehdä sukat miehelle (jolla kohta taitaa olla yhtä suuri sukkavarasto kuin itselläni, mutta toisaalta hän saa niitä sukkia kulutettua puhki paljon nopeammin) ja yhdessä valittiin värit sukkiin.

Malli: Kaikuja Karjalasta
Lanka: Drops Fabel
Puikot: 2,25 ja 2,5 mm Knit Pro Zing- sukkikset
Langanmenekki: 98 g
Valmistuminen kesti sitten parisen viikkoa, vaikka näitä olikin tosi mukava kutoa. Siinä välissä oli vaan kaikenlaista (mm. TdS:n päätösetappi), mutta viime viikolla sain sukat valmiiksi. Ja viikonloppuna saatiin miehen kanssa otettua niistä kuvia. Mies sanoikin, ettei hänellä ole ikinä ollut näin hienoja sukkia ja arveli, ettei taida raaskia näitä edes käyttää. Annoin määräyksen, että parempi käyttää ne mahdollisimman pian puhki, että pääsen tekemään uudet.


Tämä malli on siis ilmaiseksi Ravelryn kautta ladattavissa. Ja sopii hyvästi myös kirjoneuleen harjoitteluksi, koska tuossa ei ole pitkiä langanjuoksuja ollenkaan. Kokoa on myös helppo muokata, kun mallikerta kuviossa on vain neljä silmukkaa.

7 kommenttia:

  1. Ovat kyllä todella hienot sukat ja värit oikein onnistuneet!

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniit ja hienot värivalinnat:)

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka hienosti sanottu sun sukitettavalta <3 Ja tosiaan, paljoon käyttöön vaan, niin saapi neuloa uutta puhkottavaa. Kaunis tämä TiiQ:n malli onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun noita sukkia miehellä riittää - eli nousi tämä malli kärkeen aika isosta joukosta.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.