sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kahvikantaatti

Sukkahullutuksen kuutoskierroksen ohje julkaistiin pitkän odotuksen jälkeen viime sunnuntaina viiden aikoihin. Tällä kertaa oli vuorossa sukat, joissa oli kierrettyjä silmukoita ja pieniä palmikoita ristiin rastiin. Jo kuvasta näki, ettei nämä ole ihan niitä nopeimpia malleja kutoa,



Silmukkamäärä oli näissä kohtalaisen suuri; vetäväthän nuo palmikot neuletta aika tavalla kokoon. Lisäksi varsi oli aika pitkä. Ja näitä kutoessa oli pakko seurata tarkasti kaavioita. Minä en useimmiten tulosta ohjeita ollenkaan, vaan seuraan niitä läppärin tai tabletin näytöltä. Nämä kaaviot oli pakko tulostaa, kun silmä ei millään pysynyt oikealla rivillä ilman, että värittelin rivejä erivärisiksi.

Malli: Coffee Cantata
Lanka: Drops Fabel
Puikot: 2,5 mm Knit Pro Symfonie ja 2,25 mm Knit Pro Karbonz -sukkikset
Langanmenekki: 106 g

Langaksi valitsemani Fabel ei lisäksi toiminut tämän mallin kanssa parhaalla mahdollisella tavalla: halkeili koko ajan ikävästi ja tuntui, ettei silmukoiden korjaamiseen kului aivan tuhottamasti aikaa. Maanantaina iltapäivällä aloin toivoa, että joku joukkueestamme olisi saanut sukat valmiiksi ja  voisin tehdä sukat loppuun omaan tahtiini. Niinpä olin sitten helpottunut, kun valmistuneet sukat bongasin. Tällä kierroksellahan karsittiin finalistit, joten vain yksi jokaisesta joukkueesta pääsi jatkoon. 



Finaalipaikan "menetys" ei minua harmittanut - nyt voin keskittyä täysillä TdS:ään. Tosin aioin kyllä ne finaalisukatkin kutoa, mutta ihan ilman kiirehtimistä. Niin tein nämäkin sukat loppuun kaikessa rauhassa. Mukavat sukat tulikin, kivan pitkävartiset ja pehmoiset jalassa.

6 kommenttia:

  1. Nämä on kyllä tosi upeat sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tälläiset voisi joskus tehdä toiset ihan rauhassa ja nautiskellen.

      Poista
  2. Ihanista ihanimmat! Voin vain kuvitella miten tarkkaa ohjeen seuraamista työ on vaatinut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vaivan palkkana oli näin ihanat sukat.

      Poista
  3. Apua! Hui sentään kuinka hienot. En ole hullutusta seurannutkaan, enkä siis nähnyt tätä mallia. Melkoista pyöritystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä malli tulee ilmaisena kaikkien saataville kunhan hullutus päättyy.

      Poista