torstai 7. huhtikuuta 2016

Waimakariri

Sukkahullutuksen kolmoskierroksen materiaalitiedot julkaistiin maanantaita vasten yöllä. Ohjehan julkaistaan sitten aina 48 tunnin sisällä materiaalitietojen julkaisusta - tarkempaa ajankohtaa ei kerrota ennalta. Tiistaina aamukahveja juodessani tarkistin tapani mukaan sähköpostit ja sieltäpä löytyi ohje - oli tullut yöllä ennen yhtä. Minulla ei ollut vielä lopullista lankavalintaakaan tehtynä, muutama ehdokas kylläkin tyrkyllä. Joten aamu alkoi langanvalinnalla ja kerimisellä.



Malli miellytti heti silmää, pidän kovasti tuollaisista malleista joissa on vaeltelevia palmikoita. Se ei kyllä miellyttänyt, ettei ohjeesta löytynyt kaaviota muuhun kuin sukansuun resoriosaan. En ole ollenkaan tottunut hahmottamaan kirjoitettuja ohjeita, kaaviosta näkee niin paljon asioita yhdellä vilkaisulla. Mutta ymmärrän kyllä, että tähän ohjeeseen kaavio olisi ollut aika vaikea toteuttaa, kun palmikot kiertelevät ympäri sukkaa ja kerroksen alkamiskohtakin vaihtuu tuon tuosta.

Malli: Waimakariri
Lanka: Unplanned Peacock Studio Peacock Sock
Puikot: 2 mm Knit Pro Karbonz - sukkikset
Langanmenekki: 86 g 

Mutta kylläpä vaan alkoi sukat syntyä tuolla kirjoitetullakin ohjeella. Päivä meni pikkutaukoja lukuunottamatta kutoessa ja päätin jatkaa illalla/yöllä niin pitkään että saan sukat valmiiksi. Toinen sukka oli tälläkin kertaa vauhdikkaampi - siinä ei tarvinnut enää niin tarkasti ohjetta lukea. Pikkuinen takaisku oli toisen sukan resoria tehdessäni, kun tajusin tehneeni eka sukassa typerän laskuvirheen resorin kerroksissa ja siitä puuttui minivaatimukista 3-4 kerrosta. Piti sitten vielä purkaa päättely ja tehdä puuttuvat kerrokset, ettei tule sukkien hylkäystä sen takia. Vähän yhden jälkeen yöllä oli sukat valmiina.



Tykkään näistä tosi paljon: sekä mallista että langasta. Nämä jääkin varmaan omaan sukkalaatikkoon (vaikka siellä ei olisi tarvetta uusille sukille), vaikka suurin osa näistä kilpailusukista joutuu etsimään uuden kodin tänäkin vuonna.



Sukkien mallin innoittajana on toiminut samanniminen joki Uudessa-Seelannissa, jossa suunnittelija asuu.

4 kommenttia:

  1. Todella kauniit, ja täydellinen lankavalinta. Ihan huiput.
    Mä nappasin ohjeen muistilapuksi, mutta kuinka ihmeessä sitä jaksaa odottaa kesään asti kun ohje 'vapautuu'.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.