lauantai 23. kesäkuuta 2012

KYH 21-23/23

Kolme viimeistä aloitusta on tässä: kahdet vauvansukat ja tiskirätti. Ensimmäinen vaihe tempausta on siis selätetty. Vähän epäilytti saanko reissun päällä kaikki aloitukset hoidettua, mutta niinpä vain on kotiin viemisiksi aloitettuja töitä kerrakseen (ja kotona odottaa muutama lisää). Tosin kotiin palataan aikasintaan ensi viikon puolessa välissä, joten eiköhän tässä ennätä muutaman silmukan edes noita aloituksia jatkaa ennen sitä.



torstai 21. kesäkuuta 2012

KYH 18-20/23

Kolme viimeisintä aloitusta on tässä: tiskikukka, sukat ja pesukinnas. Paljoa en ole ennättänyt kutomaan nyt reissun päällä, monena päivänä ainoastaan tekemään pikku aloituksen. Joten heinäkuulle riittää puuhaa...





Viimeinen sny-paketti

Eilen saapui vihdoin ja viimein toukokuun sny-paketti (meillä on postit käännetty tänne). Missä lie seikkaillut, kun leima kertoo postitetun jo 24.5. Mutta ihan yhtälailla ilahdutti nytkin. Ihana sisältö: bambuvillalankaa (uusi tuttavuus, ihanan pehmoista ja ihanan väristä!), jalkakylpy (edessä siis hemmottelua), kukan siemeniä (nämä ei kyllä taida enää tälle kesälle ehtiä, mutta ensi kesänä sitten), suklaata (nami!) ja ihastuttavan kesäinen kortti. Kiitos snyni tästä keväästä ja hyvää kesää sinullekin!



sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

lauantai 16. kesäkuuta 2012

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

KYH 3/23 valmis - Saltkråkan-sukat

Sukat valmistuivat juuri ennen reissuun lähtöä ja ovat nyt luovutettu uudelle omistajalleen.


Malli; Saltkråkan - sukat Ullasta

Lanka: 7 veljestä

Puikot: 4 mm ebenpuiset sukkikset

Langanmenekki: 113 g 





KYH 12/23 ja KYH 13/23

Tässä eilisen ja tämän päivän aloitukset: sydänsukat ja kämmekkäät.




maanantai 11. kesäkuuta 2012

KYH 11/23

Tällekin päivälle pikkuruinen huivin aloitus. Alkaa jo tuntua, että kukakohan tekee nämä kaikki aloitukset valmiiksi?? Riittääkö heinäkuu? No, senpä näkee sitten...

Tänään on pakkailtu tavaroita reissua varten ja huomenna on tarkoitus kääntää auton nokka etelää kohti. Mukaan on lähdössä tietysti myös reilusti lankaa ja puikkoja. Vastoin tapojani jopa tein suunnitelman lopuista hulluttelutöistä (siis oli vähän pakko, että osasi lankakerät valita). Tiedä sitten, pysynkö reissun päällä aloitustahdissa mukana...



sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Valmistuneita


Tässä valmistuneita, jotka on aloitettu jo ennen Kesäyön hullutusta, joten eivät ole siinä mukana.

Keittiön ikkunaan virkkasin verhokapan. Lopputulokseen en ole kovin tyytyväinen, mutta roikkukoon nyt tuossa ikkunassa jonkun aikaa.
Malli: Pelagia-huivia mukaellen

Lanka: Kotiväki

Koukku: 2,5 mm

Langanmenekki: n. 400 g

Eilen esiteltyjen Lapin sukkien kanssa menee samaan tilaukseen kahdet Lapin vanttuut: miehelle ja naiselle.
Malli: oma/perinne

Lanka: Nalle

Puikot: 3 mm bambuiset sukkikset

Langanmenekki: 116 g + 104 g





perjantai 8. kesäkuuta 2012

KYH 7/23

Eilen kyllä uuden aloituksen tein, mutta jäi blogi päivittämättä. Näistä tulee sukat miehelle.



KYH 8/23

Sain tilauksen sukka-/lapasavaimenperistä. Voisihan nämä jokaisen laittaa omana aloituksena/työnään, mutta laitan nämä nyt kuitenkin sukat omanaan ja lapaset omanaan (eli tänään sukat ja varmaan huomiselle lapaset). Molempia pitäisi tehdä 20 kpl, joten kyllä noissa näpertämistä riittää.



Lapin sukat ja tiskirätti, KYH 1-2/23 valmiina

Ensimmäiset hulluttelutyöt ovat valmistuneet. Lapin sukat ovat miesten kokoa ja tilaustyö, tiskirätti omaan käyttöön.

Malli: oma

Lanka: Nalle

Puikot: 3 mm bambuiset sukkikset

Langanmenekki: 122 g

Malli: Pi Openwork Dishcloth

Lanka: Kotiväki kaksinkertaisena

Puikot: 4,5 mm Knit Picksin pyöröt

Langanmenekki: 38 g

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

KYH 6/23

Kuudentena aloituksena Strawberry Field-sukat itselleni. Nämä ovat jo kolmannet sukat tällä mallilla; kahdet aiemmat olen tehnyt puuvillasekoitelangasta, joten kokeillaan nyt villaistakin versiota. Lanka on siis tällä kertaa Ticoticoa.



tiistai 5. kesäkuuta 2012

KYH 5/23

Viides aloitus on tässä, Lapin lapaset pitäisi näistäkin tulla.



maanantai 4. kesäkuuta 2012

KYH 4/23

Pieni on tämä neljäskin aloitus, mutta ehkäpä tästä Lapin lapaset syntyy ennen heinäkuun loppua.



sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

KYH 3/23

Kolmas aloitus tehty. Tämän aloituksen olisi tarkoitus kasvaa Saltkråkan-sukiksi äidilleni. 
Kovin on niukkoja nämä aloitukseni, mutta tänäänkin on aika kulunut pääasiassa muuttolaatikoiden purkamiseen ja paikkojen järjestelyyn.



lauantai 2. kesäkuuta 2012

KYH 2/23

Toinen aloitukseni on tässä: tiskirätti olisi tästä tulossa. Kaivelin käsityölaukkuni pohjalta jämälankoja - lankalaatikot ovat vielä tukevasti pahvilaatikkovuoren takana, joten ei haluttanut vielä tässä vaiheessa lähteä sieltä etsiskelemään uuteen työhän lankaa.



perjantai 1. kesäkuuta 2012

KYH 1/23

Pitkän miettimisen jälkeen eilen ilmoittauduin mukaan KYHiin myös tänä vuonna. Saa tiedä miten onnistun ja ehdin aloitukset hoitamaan, mutta eipä tämä ole niin vakavaa. Käsityöinnostuskaan kun ei ole viimeaikoina ollut huipussaan - ehkä löytyy tämän tempauksen myötä taas.

Toukokuussa veloitti paljon aikaa muuttomme. Ajoimme ties kuinka monta kertaa vanhan ja uuden kodin väliä (matkaa yhteen suuntaan liki 200 km) käyden tekemessä pientä remonttia ja kuskaten tavaroita. Tänään vihdoin tuotiin viimeiset tavarat ja nyt on edessä vielä tavaroiden tämän kaaoksen selvittely. Ja viimeistään kesäkuun puolessa välissä olisi tarkoitus lähteä reissuun pariksi-kolmeksi viikoksi. Mutta ehkäpä jossain välissä ennättää puikkoihinkin tarttua. Pitäisi vaan ennen reissua ennättää tehdä jonkinmoinen suunnitelma aloituksista, etten tarvitse ottaa mukaan koko lankavarastoani...

Tänään sentään sain aloituksen tehtyä: ensimmäisenä on vuorossa tilatut miesten Lapin sukat.