sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Pudotettuja silmukoita

Sukkahullutuksen ensimmäinen kilpailukierros käynnistyi viime maanantaiaamuna kahdeksan aikoihin. Sähköpostiin tupsahti ohje kaksivärisiin raitasukkiin, joihin tehtiin kuvioita nostetuilla silmukoilla, jotka kudottiin vielä ristiin. Tehtiin siis sellaisia pieniä palmikonkiertoja. Ohjeessa neuvottiin pudottamaan silmukka puikolta ja poimimaan se takaisin, kun paikkaa vaihtavat silmukat oli kudottu. Se sujuikin yllättävän hyvin ja totesin sen olevan todellakin nopein tapa tehdä tätä mallineuletta.



Päätin tehdä nämäkin sukat miehen sukkavarastoa täydentämään. Pohjaväriksi valitsin mustan ja kun mies kelpuutti iloisen kirjavan, itsevärjäämäni langan toiseksi väriksi, mentiin sitten niillä. Hienosti toimivat värit yhteen ja sukista tuli aivan ihanat.

Malli: Dropping Madness
Lanka: Crelando Anika ja Drops Fabel (itsevärjätty)
Puikot: 2,25 mm Knit Pro Zing - sukkikset
Langanmenekki: 104 g

Mallista tykkäsin myös kovasti, oli kiva kudottava. Taas kerran tein uudenlaisen kantapään (kuinka monella eri tavalla kantapään voikaan tehdä?) - jälkijättöisen kantapään olen muutaman kerran tehnyt, mutta näissä sukissa tehtiin kiilalisäykset normaaliin tapaan (aloitettiin siis kärjestä) ja sitten kantapäähän tehtiin pieni kantalappu. Hyvin istuu ainakin miehen jalkaan tämän mallinen kantapää.




keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Hullua twistailua

Tämän vuotinen sukkahullutus pyörähti käyntiin maaliskuun alussa karsintakierroksella. Ohje oli monelle pettymys ja karsikin varmasti kisan osallistujia aika tehokkaasti, kun osa taisi jättää sukat tekemättä joko niiden työläyden tai ulkonäön takia.



Itsekään en ensinäkemältä mallista kauheasti innostunut eikä innostus syttynyt sukkia tehdessäkään. Mallineule vetää sukan kieroon ja vaikka sen voi jalassa oikaista, en usko että pitkään pysyy suorassa. Lisäksi kun samoja ristikkäisiä silmukoita tehtiin koko sukan matkalta oli se aikamoisen puuduttavaa ja aika hidastakin.

Malli: Twisted Madness
Lanka: Crelando Anika
Puikot: 2,25 mm Knit Pro Zing - sukkikset
Langanmenekki: 82 g

Valitsin sukkiin ihan väärän langan - mielestäni tuollainen harva raidoitus ei oikein näissä sukissa toiminut. Mietinkin langanvaihtoa ja uudelleen aloitusta ekaa sukkaa tehdessä, mutta en sitten jaksanut aloittaa alusta. Lisäksi toisesta sukasta tuli hiukan eri sävyinen, kun lankakeräni eivät olleetkaan samaa värjäyserää.



Mutta sukat sain tehtyä ja kisapaikan lunastettua. Tänäkin vuonna kisaan nopeimmassa joukkueessa. Ensimmäinen varsinainen kilpailukierros pyörähti käyntiin maanantaiaamuna ja ne sukatkin on minulla jo valmiina. Mutta niistä enemmän sitten, kun saan niistä kelvolliset kuvat otettua.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Sukkia monen kokoisiin jalkoihin

Sukkia on valmistunut taas useampi pari. Juhlavuoden vauvansukkakeräykseen tein kaksi paria junasukkia. Nämä onkin ensimmäiset junasukat mitkä olen koskaan tehnyt. Valtavasti onkin ahkerat kädet kutoneet sukkia tuohon keräykseen ja niinpä on Rovaniemelläkin jo tarpeeksi sukkia, joten nämä sukat lähetän sitten johonkin eteläisempään sairaalaan.

Malli: Junasukat
Lanka: Novita Nalle (valk.) + Gjestal Maija (sin.)
Puikot: 3 mm ebenpuiset sukkikset
Langanmenekki: 88 g molempiin pareihin yhteensä

Tilaustyönä olen tehnyt kolme paria sukkia tutuilla malleilla.


Malli: oma/perinne
Lanka: Novita Nalle + Gjestal Maija
Puikot: 3 mm ebenpuiset sukkikset
Langanmenekki: 108 g

Malli: oma
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3 mm ebenpuiset sukkikset
Langanmenekki: 86 g

Malli: oma/perinne
Lanka: Novita Nalle (+ Gjestal Maija)
Puikot: 3 mm ebenpuiset sukkikset
Langanmenekki: 82 g


maanantai 6. maaliskuuta 2017

Pipo ja lapaset

Exploration Stationista jäi lankoja, joten päätin tehdä sille kaveriksi pipon ja lapaset.



Pipomalliksi valitsin joskus Ravelry-kirjastooni hankkimani briossipipon. Huivissa oli neljää eri väristä lankaa, joten käytin niitä pipossa aina kahta väriä kerrallaan eli tein pipon kaksinkertaisella langalla. Piposta tuli pehmoinen ja kuohkea.

Malli: Weizen
Lanka: Canon Hand Dyes Lewis MMC Twist Sock, 
Indigodragonfly Merino Nylon Sock, 
Invictus Yarns Beyond
 ja Hopeasäie Silver
Puikot: 4 mm Knittarin pyötöt
Langanmenekki: 81 g

Lapasiin otin lisäksi mukaan viidennen värin, kun kerien jämät olivat jo niin pieniä, etten oikein tiennyt miten saisin värit jakautumaan tasaisesti sekä riittämään. Varren tein "uudella" langalla ja lopun lapasesta raidoitin yhdellä huivivärillä kerrallaan käyttäen Exploration Station-ohjeesta Sassy Slips-osion mallineuletta.. Lapasissakin käytin langat kaksinkertaisina, että niistä tuli riittävän paksut.

Malli: oma
Lanka: Hopeasäie Sukka
Canon Hand Dyes Lewis MMC Twist Sock, 
Indigodragonfly Merino Nylon Sock, 
Invictus Yarns Beyond
 Hopeasäie Silver
Puikot: 4 mm Knittarin pyöröt
Langanmenekki: 80 g