torstai 28. heinäkuuta 2016

Lisää kehruuvälineitä

Minulla oli vuosi sitten yksi rukki, jonka kanssa en tullut oikein toimeen ja kehruuinnostus oli hiipunut ennenkuin oli juuri alkanutkaan. Joskus viime elokuussahan kehruukärpänen pääsi puraisemaan niin pahasti, että piti siitä paikasta värvätä mies tekemään minulle värttinän. Ja nyt niitä värttinöitä on sitten jo neljä ja rukkejakin tullut toinen lisää. Mitähän vuoden päästä...



Uusin värttinöistäni saapui eilen postissa. Tilasin sen Etsyn kautta Englannista kolmisen viikkoa sitten. Aloin olla jo todella huolissani onko paketti joutunut jonnekin hukkaan, kun eihän postin kulku Euroopan sisällä pitäisi nyt sentään useampaa viikkoa kestää. Eilen oli sitten viimein odotettu paketti postilaatikossa kyljessään tarra, joka kertoi sen käyneen mutkan Canadassa. Eipä ihme, että vähän kesti.



Jo jonkinaikaa olen katsellut turkkilaisia värttinöitä, mutta en ole oikein löytänyt sellaista, joka olisi miellyttänyt silmää ja kukkaroa sekä olisi ollut lisäksi tilattavissa EU:n sisältä, ettei tarvitse huolehtia tulleista ja veroista. Tämä värttinä sitten huusi nimeäni heti kun sen näin. Voi että, tämä on kaunis, pieni ja näppärä. Vähän kokeilin jo kehrätä eilen, kovasti on vielä harjoiteltava kuinka kuitu kierretään tuohon alaosaan siististi.


tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kiemurtelevat köynnökset

TdS:n kuudes ja viimeinen etappi käynnistyi aamukahdeksalta viime torstaina. Etapin vihjekuvan perusteella osattiinkin jo odotella palmikoita ja kun tarvikelistassa mainittiin noppa, kolikko tms. oli ennalta-arvattavaa myös palmikoiden satunnaisuus.



Sellaiset sukathan sieltä sitten tulikin. Sukissa kulkee 7 "viiniköynnöstä", joista siirrellään kerrallaan aina kolmea. Noppa kertoo mitkä köynnökset ovat vuorossa (siis tuossa tarvitsi vähintään 7-sivuisen nopan) ja kolikko käännöksen suunnan. Itse arvoin siirtyvät köynnökset bingopelistä ottamillani palloilla ja suunnan arpomiseen käytin tavallista noppaa: parillinen oikealle ja pariton vasemmalle.

Malli: Entanglements
Lanka: Drops Fabel
Puikot: 2,25 ja 2 mm Knit Pro Karbonz - sukkikset
Langanmenekki: 85 g




Nämä olikin helpot ja rentouttavat tehdä. Ei tarvinnut tuijottaa silmät tarkkana mitään kaaviota - riitti kun laski sen verran kerroksia, että tiesi milloin on palmikonkääntökerroksien vuoro. Kantapää tehtiin näissä sukissa uudella tavalla. Kantapään käännöksistä syntyi kolmio, jonka reunoista poimittiin silmukat ja jatkettiin kohti kantalappua (sukat aloitettiin siis kärjestä). Ei kyllä tullut minun suosikkiani tuosta; silmukoiden poiminen oli hiukan hankalaa.



Kudoin sukkia rauhallisella tahdilla ainoana tavoitteena saada ne valmiiksi viimeistään yhden-kahden aikoihin yöllä, että pääsen nukkumaan. Yllättävän nopeasti sukat sitten valmistuivat - kello oli vähän yli yksitoista kun pääsin lähettämään sähköpostia.



Tänä vuonna tuli sitten tehtyä 7 paria TdS-sukkia, kun tein timattisukat tuplana. Kivoja ohjeita oli; oikeastaan vain nuo viitoskierrokesn mosaiikkisukat olivat sellaiset joista en haluaisi uusintaa. Eniten tykkäsin noista timanteista ja helmisukista. Kuutosetapilla sijoituin taas kolmanneksi ja kolmas sija tuli myös koko kilpailusta. Ensi vuonna saa kilpakutominen jäädä, sen verran rankkaa oli henkisesti tänä vuonna. Mutta pitääkö minun sitten pysyä kokonaan poissa näistä kisoista vai osaanko ottaa rennosti? Sitä on onneksi aikaa miettiä reilut puoli vuotta ennenkuin sukkahullutus taas käynnistyy.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Teddy-karhujen huviretki

Mandala Madnessissa julkaistiin viimeinen osio reilu viikko sitten torstaina ja nyt on minunkin peittoni myös pingotettu ja kuvattu - siis valmiina loppuesittelyyn. Meillä on ollut nyt niin kauniita kesäpäiviä, että sain peiton pingotukseen/kuivumaan ulos. Sisällä olisikin ollut ongelmia, kun peiton halkaisija on n. 170 cm.



Jossakin vaiheessa suunnittelija pyysi jokaisen antamaan peitolleen yksilöllisen nimen. Nimesin omani Teddy-karhujen huviretkeksi - onhan se tehty pääasiassa Novitan Nallesta ja voisi kuvitella että pehmonallet käyttäisivät mielellään retkivilttinä tuollaista väri-ilottelua.

Malli: Mandala Madness
Lanka: Novita Nalle (+ hiukan muita vastaavia)
Koukku: 3,5 mm alumiininen
Langanmenekki: 1480 g

Nalleperhe pääsikin sitten eilen illalla retkelle jokirantaan ja kuvailin siellä peittoa. Keiteltiin nokipannukahvit, paistettiin makkaraa ja nautittiin lämpöisesta kesäillasta. Vähän haikeutta toi laavun seinään kiinnitetty lappu, jossa kerrottiin, että Metsähallitus tulee laavun poistamaan. Monet kerrat on tuolla laavulla oltu ja ainakin kerran yövyttykin - nyt taisi tämä kerta jäädä sitten viimeiseksi.


Aivani ihana peitosta tuli. Se tulee lämmittämään meitä talvella sohvalla istuskellessa. Monta lämpöistä auringonsädettä siihen onkin virkattuna - aika paljon virkkasin tätä ulkona. Voi kun siihen olisikin voinut varastoida tätä kesän ihanaa valoisuutta talven pimeyttä varten.



maanantai 18. heinäkuuta 2016

Makuja on monia

TdS:n viitosetapin oli määrä käynnistyä yhdeksältä viime maanantai-iltana. Ohjetta ei vaan näkynyt eikä kuulunut sillä kellonlyömällä ja pian ilmoitettiinkin, että teknisten vaikeuksien takia startti myöhästyy puolella tunnilla.



Sieltä se ohje sitten putkahti näkyville ja tällä kertaa oli vuorossa kaksiväriset sukat mosaiikkitekniikalla. Ikinä ennen en ole mosaiikkia neulonut, joten olin innoissani kun pääsin sitä kokeilemaan. Mutta aikamoisen pian se into sammui, kun näin että neulejäljestä tulee suttuista ja muutenkin tekeminen ei ollut mitenkään miellyttävää minusta. Mutta päätin kuitenkin sisulla tehdä sukat loppuun.

Malli: Six Tastes
Lanka: Drops Fabel
Puikot: 2 mm ja 2,25 mm Knit Pro Karbonz - sukkikset
Langanmenekki: 72 g

Noissa sukissa siis neulottiin yksi kerros vuorotellen kummallakin värillä ja kuviot muodostuvat nostetuista silmukoista. Mallissä oli useampia kaavioita sekä etupuolen että takapuolen kuvioille, joista sai valita mitä sukissa käyttää. Kaavioissa oli eri määrät kerroksia, joten ensimmäisen toiston jälkeen ne kulkivat epätahdissa ja se vaikeutti neulomista, kun piti koko ajan pitää kirjaa millä kerroksella on missäkin kaaviossa menossa.



Jatkoin tälläkin kerralla kutomista läpi yön. Tällä kertaa taisi olla paras kannustaja se, että mitä nopeammin saan nämä sukat puikoilta pois, sitä nopeammin pääsen erilleen tästä mosaiikista. Sain sitten sukkani valmiiksi puoli kolmen aikoihin iltapäivällä. Yllätyksekseni olin tälläkin etapilla toinen.



Ihan kivathan sukista lopulta tuli. Väreistä ainakin tykkään, mutta kuvio on kyllä aikamoista suttua. Kirjoneuleena olisi noista tullut varmasti paljon kauniimmat sukat.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Kukkaisvoimaa keittiöön

Ostin viime syksynä alennuskorista oranssia ja keltaista Novitan Miamia ajatuksena tehdä niistä itselleni uusi kesälaukku. Keväällä nostinkin langat esille, selailin malleja ja kovasti mietin illaiseksi laukuksi langat muuttuisivat. Mutta mikään ei innostanut eikä laukkua alkanut syntymään. Sitten langat kuiskasivatkin minulle haluavansa tulla verhoksi keittiöön. Löysin laatikosta pari kerää valkoista Miamia ja kaupasta hain kerät turkoosia ja vihreää ja niin alkoi muodostua kolmas verho tällä kauniilla kukkamallilla. Edelliset roikkuvat eteisen ovessa ja makuuhuoneemme ikkunassa.

Malli: Flower Power Valance
Lanka: Novita Miami
Koukku: 4 mm
Langanmenekki: 470 g

Tätä oli yhtä kiva virkata kuin edellsiäkin ja tämä valmistuikin varsin nopealla tahdilla. Värit on ihanan raikkaat ja kesäiset. Tämä verho on muuten samankokoinen kuin makuuhuoneeseemme tekemäni, mutta nuo sivuosat on kapeammat ja lyhyemmät. Keittiössä on ikkunan alla työtaso enkä halua, että verho roikkuu liian alhaalla. Nyt yltää reunoista sopivasti hiukan yli ikkuna puolivälin.



Verho on jo ollut muutaman päivän paikoillaan keittiön ikkunassa, mutta en saanut siitä kelvollista kuvaa vastavaloon kuvaten, joten joudun esittelemään vain näitä ulkona narulla otettuja kuvia.


tiistai 12. heinäkuuta 2016

Mandala Madness, osa 17

Tämä peittoprojekti on jo viittä vaille valmis - ensi torstaina tulee viimeinen vihje. Tässä toiseksi viimeisessä osassa aurinko kasvoi Mandalan ympärillä.



maanantai 11. heinäkuuta 2016

Nemesis

Tein miehelle vielä toiset kesäsukat Lidlin puuvillasekoitesukkalangasta. Kivan simppeli, mutta kuitenkin mielenkiintoinen mallineule näissä. Kuvio muodostuu joustinneuleesta joka "katkaistaan" neulomalla joka toinen kerros oikein. Ja lisäksi silmukat "vaeltavat" edestakaisin kavennusten ja lisäysten avulla.
Malli: Nemesis
Lanka: Crelando Nina
Puikot: 2,25 mm Knit Pro Zing - sukkikset
Langanmenekki: 95 g

Vasta toisen sukan kärkikavennuksia aloittaessani huomasin tehneeni eka sukan kärjen "väärin". Ohjeessa käskettiinkin jatkaa mallineuletta myös kärjessä, mutta minä olin tehnyt kärjen oikein, ainoastaan nuo nurjat raidat sivuille. Ehkä joku alitajunta käski niin tehdä, koska pidän enemmän sukista tuollaisella sileällä kärjellä.


perjantai 8. heinäkuuta 2016

Mandala Madness, osa 16

Tämä peittoprojekti lähestyy loppuaan. Enää on jäljellä kaksi viimeistä osiota. Alkaa tuntua jo haikealta, kun ei voikaan enää tätä virkata. Onneksi sentään voi sitten nauttia valmiista peitosta.

Tässä osassa käytin sitten kahta itsevärjäämäni sävyä: keltainen on Nallen omia värejä, molemmat oranssit värjäämiäni.



torstai 7. heinäkuuta 2016

Pitsin ja helmien laulu

TdS:n neljäs etappi starttasi heinäkuun ensimmäisenä päivänä illalla kymmeneltä. Vähän sekavin tuntein odotin etapin alkua: kisaaminen ei todellakaan huvittanut, mutta toisaalta tuntui velvollisuudelta yrittää saada pisteitä omalle joukkueelle. Joten lähdin sitten heti ohjeen julkaisun jälkeen kutomaan sillä ajatuksella, että teen sen mitä hyvälle tuntuu. Jos tulee tunne, että haluan paiskata koko sukantekeleen seinään, jätän sen siihen ja lähden nukkumaan.

Tällä kertaa oli vuorossa helmisukat, joissa on myös pitsiä. Tosi kaunis malli minun mielestäni. Ja sen verran mielenkiintoista oli kutominen, että jaksoin koko yön. Mitenkään hurjaa vauhtia en yrittänytkään pitää, vaan kudoin sellaista vauhtia mikä tuntui hyvältä.


Eka sukka valmistui aamulla joskus kuuden-seitsemän välillä. Siinä vaiheessa väsytti aika tavalla, mutta tiesin, että väsymys menee ohitse. Siinä toisen sukan resoria tehdessä kutakuinkin torkahtelin, mutta kun pääsin tekemään taas kuviota (ja pujottelemaan helmiä) aloin piristyä. Sukkapari oli minulla valmiina kahden aikoihin iltapäivällä.

Malli: A Song of Beads & Lace
Lanka: Canon Hand Dyes Charles Merino Sock, väri Dark Chocolate
Puikot: 2 mm Knit Pro Zing - sukkikset
Langanmenekki: 75 g
Kuviin ei oikein saanut vangittua tämän langan luonnollista väriä, joka on sellainen hiukan vaihteleva tummansuklaan ruskea. Ja helmetkin näyttävät kuvissa ihan muulta kuin luonnossa. Oikeasti ne ovat ruskeita sateenkaarivärjättyjä, joten kimaltelevat eri väreissä kauniisti. Tuossa lähikuvassa on vähän helmien oikeaa "luonnetta".



 Itse tykkään tuosta yhdistelmästä kovasti. Nämä sukat eivät vaan mahdu itselleni - minimikoolla tehtynä näistä tuli aikamoisen pienet. Puikot olisi voineet olla isommat. Valitsin nämä pienemmät puikot, kun ajattelin että tuollainen reilusti reikäinen pitsi "levähtää" helposti.



Yllätyksekseni tulin tällä etapilla toiseksi: Neulisti oli saanut omat sukkansa valmiiksi noin varttitunti aikaisemmin.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Kahdet pitkät sukat

Tein tilauksesta kahdet pitkät villasukat. Molemmat tuttuja malleja. Sen verran näissä on uutta, että mustissa pitsipalmikoissa on tilaajan toivomuksessta hopealankaa resorissa.

Malli: oma
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3 mm ruusupuiset sukkikset
Langanmenekki: 177 g

Malli: oma
Lanka: Novita Nalle (+ Drops Fabel sydämissä)
Puikot: 3 mm ebenpuiset sukkikset
Langanmenekki: 197 g

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Mandala Madness, osat 14 ja 15

Tämä peittokin on edistynyt taas kahden osion verran. Seuraavakin osa julkaistiin jo viime torstai-iltana, mutta sitä olen ennättänyt vasta pikkuisen aloittamaan.




Minulla oli kaapissa muutama jämäpullo karkkivärejä ja päätin käyttää ne pois ja värjätä niillä lankaa tähän peittoon. Löysin sitten myös pari pussia Kool Aidia ja pitihän nekin käyttää pois. Jospa peiton viimeisissä osioissa käyttäisin sitten näitä värejä (tai ainakin osaa niistä).




maanantai 4. heinäkuuta 2016

Tuplasti timantteja

Kylläpä taas laahaa nämä minun blogipäivitykseni. Jotenkin en ole jaksanut/malttanut istua koneella tarpeeksi pitkään/keskittyneesti. Mutta jospa nyt saisin vähän jonoa lyhennettyä ja ehkäpä kirjoitettua muutaman päivityksen ajastuksella julkaistavaksi. Sen verran paljon on taas valmistuneita, etten viitsi niitä samaan postaukseen ahtaa.

TdS:n kolmas etappi kisattiin siis juhannusviikolla. Langaksi oli kehotettu varaamaan jotain kirjavaa, joten jo siitä osasi odottaa, että tiedossa on ehkä sukat, joissa on  normaalista poikkeava rakenne. Vaikka nämä sukat aloitettiin perinteisesti varresta joustimella, jatko olikin ihan muuta kuin perinteistä sukan kudontaa. Timanttikuviot tehtiin yksi kerrallaan edestakaisneuleena. Onneksi on tullut jo aikaisemmin opeteltua "takaperin" neulominen, niin ei tarvinnut työtä olla koko ajan kääntelemässä, vaan pystyin tekemään nurjan puolen kerroksetkin samalta puolelta. Alussa oli vaikea hahmottaa miten sukka rakentuu, mutta kun ohjetta uskollisesti noudatti alkoi siitä sukka muodostua.


Kisaaminen on tänä vuonna jotenkin  kovasti stressannut minua. Jo hullutuksen viimeisillä kierroksilla ei oikein tahtonut motivaatiota riittää kutoa kelloa vastaan, mutta pakotin kuitenkin itseni siihen. Samaa on ollut Tourin ensimmäisllä etapeilla. Noiden timanttisukkien kohdallakin olin jo menossa nukkumaan, mutta sitten löysin kramoxin livestreamin (kutoi siis näitä samoja sukkia) ja sitä seuraillessa kului yö ja sukat valmistuivat aamulla.

Malli: Diamondback Socks
Lanka: Drops Fabel
Puikot: 2,25 mm Knit Pro Karbonz - sukkikset
Langanmenekki: 63 g

Iltapäivällä sain kuitenkin Sarahilta sähköpostia, jossa kerrottiin, että sukkani eivät täytä minimimittoja. Olin lukenut ohjeita huolimattomasti (luulen, että väärän koon kohdalta) ja sukistani puuttui yksi timattirivi. Niin väsynyt olin kisaamiseen siinä vaiheessa, ettei paljoa tarvinnut miettiä purkaako ja jatkaa sukkia vai ei. Päätin antaa niiden olla. Jotenkin se helpotti - enää ei "tarvitse" kisata tosissaan.

Olin kuitenkin jo ennen Sarahin viestiä miettinyt, että jos tekisin nämä timanttisukat omaan käyttööni värikkäästä Nalle Taika-kerästä, jota olen säästellyt odottelemassa sitä oikeaa sukkaohjetta. Niinpä seuraavana päivänä loin silmukat uuteen sukkapariin ja juhannusyönä minulla oli valmiina toinen pari, joista sain sitten vähän pisteitäkin.

Malli: Diamondback Socks
Lanka: Novita Nalle Taika
Puikot: 2,75 mm Knit Pro Zing - sukkikset
Langanmenekki: 93 g 

Tämän oman parin kutominen olikin sitten silkkaa nauttimista. Ei ollut mitään kisapainetta, malli oli jo tuttu ja lanka ihanan värikästä. Niin ja pääsin eka kertaa testaamaan uusia Knittarin Zing-puikkojani. Tilasin niitä muutamaan kokoa, kun on jo pitempään tehnyt mieli kokeilla miltä tuntuisi pitkästä aikaa kutoa metallipuikoilla. Ja kylläpä noilla kutominen oli ihan miellyttävää.