lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kesäiset pitsisukat ja kolttu geokätkölle

Tein itselleni puuvillaiset pitsisukat niitä kesäpäiviä varten, kun villasukat on liian kuumat. Vähän lötköt näistä tuli - olisi voinut olla vähän pienemmät puikot ja/tai vähemmän silmukoita. Mutta toisaalta puuvillalla on taipumus kutistua vähän pesussa ja joustoa ei ole, joten parempi näin päin kuin liian tiukat. Ihan mukavan tuntuiset sukat on jalassa.

Malli: Vilai
Lanka: Novita Kotiväki Kartano
Puikot: 2,5 mm Knit Pron sukkikset
Langanmenekki: 90 g

Yhdellä geokätköistämme on ollut suojanaan neulottu/virkattu pussukka jo useamman vuoden. Ensimmäinen oli neulottu ja venähti ylisuureksi aika nopeasti. Toinen virkattu kesti paremmin, mutta sekin alkoi olla jo aika kulahtaneen näköinen, joten päätin uusia kätkön "vaatteet". Tällä kertaa neuloin pussukan, mutta ompelin siihen myös vuorin, joten kestänee nyt roikkumista venymättä. Siellä se nyt roikkuu piilossaan löytäjien ilona (kuvassa roikkuu vielä meidän terassin seinustalla).

Malli: oma
Lanka: Primevera Cotton
Puikot: 2,5 mm Knit Pron sukkikset
Langanmenekki: 27 g





Tänään alkaa TdS:n viides etappi - ohje julkaistaan vajaan kahden tunnin kuluttua. Langat on valittuna, puikot valmiina. Vielä pitäisi laittaa ruokaa ja ennättää syömään ennen aloitusta.

2 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.