keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Sumu

Meillä mies käyttää villasukkia aivan yhtä paljon kuin minäkin ja lisäksi saa kulutettua niitä puhkikin toisin kuin minä, joten miehelle tulee siis aika paljon sukkia tehtyä. Siksipä heti kun kuulin ilmestyvän kirjan, jossa on kaikki sukat miehille suunniteltuja tiesin, että se on minun jossakin vaiheessa hankittava. Nyt jokunen aika sitten se oli Adlibriksessa sellaisella hinnalla tarjolla, että tilasin. Kivoja malleja, joista monet tulee varmasti neulottua.

Käskin miehen sitten valita kirjasta sukat mitkä haluaisi minun ensimmäiseksi hänelle tekevän. Ekaksi valitsi maastokuvioiset sukat, joiden tekoa kokeilinkin, mutta varren tehtyäni huomasin, etten millään saa neljän värin kirjoneuleesta (jossa on vielä lisäksi hurjan pitkiä lankajuoksuja) tarpeeksi joustavaa. Lisäksi kun sukat tehtiin Nallen paksuisesta langasta, niistä olisi tullut vähän turhan paksut. Tikapuutekniikalla olisi kyllä varmasti saanut joustoa lisättyä, mutta sitten olisi tullut vielä paksuuttakin lisää. Joten ne meni purkkun ja mies sai valita uudelleen.


Tällä kertaa valinta osui Sumu-sukkiin, joissa on pohjaosa tehty vahvistettuna neuleena ja lisäksi vielä erivärisellä langalla. Niihin valittiin yhdessä langat ja myös mietittiin mahdolliset muokkaukset malliin. Varteen en tehnyt ohjeen mukaisia raitoja, kun lanka oli jo kirjavaa. Lisäksi tein varteen taakse joustinneuletta istuvuuden parantamiseksi. Ohjeen mukaisesti olisi pitänyt ensin tehdä pohja ja siihen olisi sitten neulottu pääliosa kiinni. Minä toteutin teräosan pyörönä neulottavana intarsiana, siinä käytin samaa tekniikkaa kuin TiiQ:n suunnittelemissa Villiviini-sukissa. Kärjet tein pyörönä vahvistettuna neuleena pohjan langalla.

Malli: Sumu Suuri suomalainen toivesukkakirja - Miesten sukat
Lanka: Regia Winterdream Color (kirjava) + Regia 8 fädig (tummanharmaa)
Puikot: 3 mm ruusupuiset sukkapuikot
Langanmenekki: 129 g

Sukista tuli oikein onnistuneet ja mieskin oli tyytyväinen.




perjantai 3. toukokuuta 2019

Perussukkia ja patalappuja

Välillä on kaivannut ihan aivotonta neulomista ja olenkin viime viikkojen aikana tehnyt muutamat perussukat: kolmet miesten koossa ja yhden naisten.

Ekan parin raidoitin Nalle Taikalla ja yksivärisellä Nallella kolme kerroksen raitoina.

Malli: Perussukka
Lanka: Novita Nalle ja Nalle Taika
Puikot: 3 mm Knit Pro Zing - sukkapuikot
Langanmenekki: 98 g
 Toisessa parissa käytin Regian raitalankaa ja näissä jatkoin joustinta myös jalkapöydän päällä.

Malli: Perussukka
Lanka: Regia Stripemania Color
Puikot: 3 mm ruusupuiset sukkapuikot
Langanmenekki: 104  g
Kolmas pari on myös Regian itseraidoittuvaa lankaa.

Malli: Perussukka
Lanka: Regia Winterdream Color
Puikot: 3 mm ruusupuiset sukkapuikot
Langanmenekki:  114 g
Naisten sukat tein ohuiden sukkalankojen jämistä kolmella värillä raidoittaen ja raidan keskellä aina tuollainen täpläkerros. Resori, kantapää ja kärki on sitten neljännellä värillä.

Malli: Perussukka
Lanka: Adlibris Socki Fine + Drops Fabel
Puikot: 2,25 mm Knit Pro Karbonz - sukkapuikot
Langanmenekki: 66 g
Aivan pienimmät ohuet sukkalankajämät virkkasin neljäksi patalapuksi. Käytin niissä langan kolminkertaisena ja tuli mukavan paksut laput.

Malli: Diagonal Potholder
Lanka: ohuet sukkalankajämät
Koukku: 4,5 mm
Langanmenekki: 302 g kaikkiin yhteensä

torstai 2. toukokuuta 2019

Sock Madness kierros kolme sekä kakkoskierroksen bonus

Sukkahullutuksessa on tällä hetkellä käynnissä kolmoskierros. Omat sukkani aloitin vasta miltei vuorokauden kuluttua ohjeen julkaisusta ja muutenkin yritin hidastella, mutta siitä huolimatta päädyin vielä jatkoon seuraavalle kierrokselle.



 Sukat aloitettiin kärjestä sädelisäyksillä, jotka tehtiin varsin nopeassa tahdissa, joten kärjestä tuli auttamatta vähän pussittava. Jalkapöydän päälle tuli runsas pitsi- ja palmikkokuviointi. Kantapää tehtiin "nurinpäin": kantalappu kantapään alle ja kiilakavennukset nilkkaan. Ja varressa jatkui edessä sama pitsi/palmikko ja takaosaan tehtiin vielä lisää kuvioita. Kovasti sai siis näissä sukissa silmukoita näprätä suuntaan jos toiseenkin, mutta kuvio oli onneksi niin yksinkertainen että sen oppi äkkiä ulkoa. Varrensuun resorin lopuksi silmukat pääteltiin helmillä koristellulla nirkkopäättelyllä.

Malli: Inky Madness
Lanka: Adlibeis Socki Fine
Puikot: 2,25 mm Knit Pro Karbonz - sukkapuikot
Langanmenekki: 83 g
Ennen kolmoskierroksen käynnistymista sain valmiiksi myös edellisen kierroksen bonussukat, joissa oli yksinkertainen pitsikuvio ja valepalmikkoa. Muutoin ovatkin aikalailla kärjestä aloitettu perussukka tiimalasikantapäällä. Sellaiset mukavan rennot neulottavat. Ainoa erikoisuus näissä sukissa oli ohjeen mukainen kärkialoitus, joka oli minulle aivan uusi. Ihan toimiva tapa, mutta ei siitä minulle uutta lempparia tullut.



Malli: Aka Woolhoney
Lanka: Adlibris Socki Fine
Puikot: 2,25 mm Knit Pro Karbonz - sukkapuikot
Langanmenekki: 72 g