perjantai 24. huhtikuuta 2015

Mad About The Gals

Sukkahullutuksen kolmas kierros oli ennätysnopea ja kaikki jatkopaikat täyttyivät jo ennen kahden viikon määräajan umpeutumista. Seuraavan kierroksen materiaalitiedot julkaistiin viime perjantai-iltana pian kierroksen päättymisen jälkeen ja siitä alkoi kuumeinen ohjeen odotus. Juuri kun olin jo luopunut toivosta, että ohje tulee lauantain aikana, ohje kilahti sähköpostiin vähän ennen puolta kahtatoista illalla. Nukkumaanmeno sai siis jäädä ja sen sijasta tartuin puikkoihin.

Tällä kertaa ohjeesta paljastui taas palmikoita, lisäksi pitsiä, hiukan helmiä ja monelle harmaita hiuksia ja kipeytyneitä käsiä aiheuttaneita erikoissilmukoita, joissa kudottiin kolme silmukkaa yhteen kahdesti ja tehtiin väliin langankierto. Kyllähän nuo silmukat jonkin verran kutomista hidastivat, mutta eivät minusta mitenkään toivottomilta tuntuneet, kun muutaman kerroksen jälkeen oppi miten saa ne tehtyä helpoiten.

Sukka edistyi yön aikana hitaasti - kahdeksan aikaan aamulla oli eka sukka valmiina. Sovittaessa huomasin, että 10-15 kerrosta ennen kärkikavennuksia on yksi palmikonkierto väärin. Päätin purkaa ja tein sukan kärkiosan uusiksi ennenkuin aloitin toista sukkaa. Toinen sukka valmistui pikkuhiljaa päivän kuluessa ja vähän ennen iltakahdeksaa pääsin lähettämään valmistumissähköpostin.

Nämä oli todella mukavat sukat kutoa, juuri sellainen malli minkä valitsisin kudottavaksi ilman kilpailuakin. Puikoilla ei palmikko/pitsikuvio näyttänyt vielä oikein miltään, mutta pingotuksen jälkeen ja jalassa aukeni todella kauniiksi. Kiilakavennukset tehtiin tässä mallissa hauskasti kahdessa osassa sukan pohjaan.





Malli: Mad About The Gals
Lanka: Drops Fabel
Puikot: 2,25 mm Knit Pro Karbonz - sukkikset
Langanmenekki: 86 g

1 kommentti:

  1. Kauniit sukat, tosi kauniit. Tsemppiä kisaan, sä olet aikamoinen neulekone :-D

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.