perjantai 26. helmikuuta 2016

Värttinällä ja rukilla kehrättyä

Uusi värttinä tuli testattua (ja erinomaiseksi todettua) - kehräsin kolme pikkuvyyhteä Novitan Huopasesta omia unisukkiani varten. Langat odottelee vielä vyyhdeillä milloin ennätän ne kerimään ja laittamaan sukat puikoille. Jokainen vyyhti painaa pikkuisen vajaan 50 g ja kussakin on metrejä noin 170. Yllättävän hyvin osasin jo paksuuden pitää kutakuinkin samanlaisena kaikissa kolmesssa.



Vähän yli kaksi viikkoa sitten sain odottamani paketin kotiovelle. Tästä olin haaveillut viime kesästä lähtien (tai etäisesti jo vähän pidempäänkin) ja oli aika hieno hetki laatikko avata. Siinä se sitten oli: minun uusi rukkini: Woolmakers Bliss TT.  Enää tarvitsi vain ottaa ruuvimeisseli käteen ja alkaa kokoamishommiin.


Helposti tuo kokoontui ja pääsin testailemaan. Kylläpä oli ihan erilainen tuntu kuin perinnerukissa. Tuli heti tunne, että nyt voisi oikeasti opetella kehräämään rukillakin.



 Ensimmäiseksi nappasin lilan mysteerikuidun, josta tuli tälläinen reilut 30 g painava pikkuvyyhti.


Kertausvaiheessa totesin, että säie oli jäänyt turhan vähäkierteiseksi ja katkeili yhtenään ja poljinkin sitten siihen lisää kierrettä. Sen jälkeen kertaaminenkin alkoi onnistua. Kokeilin ensimmäistä kertaa ketjukertausta ja se olikin yllättävän helppoa. Tästä tuli siis ensimmäinen kolmisäikeinen lankani.

Ihan liian vähän olen ennättänyt rukkiini tutustua. Nyt on rullalle menossa Novitan Hahtuvaista keltaisena.





2 kommenttia:

  1. Hienoa! Tuollaisesta minäkin olen haaveillut. Ja vielä hienompaa olisi, jos saisi omia angorakaneja, joiden villaa voisi sitten kehrätä!

    VastaaPoista
  2. Kauniin värisiä lankoja ja tasaista kehruujälkeä. Nuorempi poikamme on innostunut kehräämisestä. Hän hankki pari vuotta sitten saman tyyppisen rukin itselleen ja kehuu sitä kovin. Minulla on vain kovin vanha perinteinen rukki enkä vielä sitäkään hallitse, miehen tekemällä värttinällä vain yrittelen. Ketjukertaus on minusta todella vaivaton tapa kerrata - jopa värttinällä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.