torstai 28. maaliskuuta 2019

Demogorgonin luola

Sukkahullutuksen ensimmäinen kisakierros käynnistyi viikko sitten torstaiaamuna. Tehtäväksi tuli pitsisukat, joissa oli erilainen pitsikaavio molempiin sukkiin. Sukista oli siis tarkoitus tehdä eripariset. Itse olen kuitenkin sen verran symmetrian ystävä, että ajatus noin eriparisista sukista ei houkutellut, joten päätin tehdä kahdet sukat: parin kummallakin kaaviolla.

Tein ensin parin vasemman sukat kaaviolla. Sukat aloitetaan kärjestä virkkaamalla lankalenkin ympäri, silmukat siirretään puikoille ja tehdään lisäykset kahdeksassa kohdassa. Kärjestä tulee siis sädekavennettua kärkeä muistuttava. Kantapää on jälkijättöinen, jossa tehdään kärkeä myötäillen kavennukse neljässä kohdassa. Oikeassa ja vasemmassa sukassa lisäykset ja kavennukset kallistuvat eri suuntiin. Tarkkana piti siis olla.

Malli: Demogorgon's Lair (kaavio A)
Lanka: Drops Fabel
Puikot: 2 mm Knit Pro Karbonz - sukkapuikot
Langanmenekki: 75 g

Luulinkin lukeneeni ohjetta tarkasta siihen asti kun olin tekemässä jo neljättä sukkaa: vasemman jalan sukkaa sillä oikean jalan sukkaan tarkoitetulla kaaviolla. Siinä vaiheessa huomasin, että olen tehnyt kuitenkin lisäykset väärin oikean jalan sukkiin. No, siitä ekasta parista oli vain se vasemman jalan sukka menossa kilpailupariin, joten siinä ei haitannut. Mutta toisesta parista piti kärki korjata. Päätin tehdä sen sitten kun saan vasemman jalan sukan valmiiksi. Mutta .... huomasin jättäneeni siinä tekemättä kuvion varren takaosaan ja varsi oli jo miltei resorissa. Joten purkuhommiksi meni sekin.

Malli: Demogorgon's Lair (kaavio B)
Lanka: Adlibris Socki Fine
Puikot: 2 mm Knit Pro Karbonz - sukkapuikot
Langanmenekki: 68 g

Sukan kärkeä yritin ensin korjata silmukoimalla vain uuden kärjen entisen tilalle, mutta sain vain sotkua aikaiseksi, joten päätin tehdä sitten koko sukan uudelleen. Neuloin siis kutakuinkin viisi ja puoli sukkaa, että sain kaksi sukkaparia tehtyä. Tai siis alla olevassa kuvassa olevan yhden parin kilpailusuoritukseksi.



Jatkopaikka toiselle kierrokselle kuitenkin tuli. Olen tänäkin vuonna mukana nopeimmassa joukkueessa, joka on nimeltään Zealous Zuchon. Tämän vuoden joukkueet on nimetty koirarotujen mukaan. Meitä on joukkueessa 37 neulojaa ja toiselle kierrokselle selviytyy joka joukkueesta 36, joten vain yksi meistä tippuu.

2 kommenttia:

  1. Olipa lohduttavaa kuulla että sinunlaisesi taiturikin joskus tekee vähän pieleen. Minä onnistuin näissä kutomaan oikean jalan sukan pohjaankin pitsineuletta ja huomasin vasta kantapään tienoilla että sukassa oli jotain outoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En todellakaan ole niin taituri, ettei virheitä synny, purkaminen on ihan arkipäivää minullekin. Tein muuten minäkin nöissö yhteen sukkaan kärjen jälkeen muutaman kerroksen pitsiä jalkapohjaankin ennenkuin tajusin mitä olen tekemässä.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.