sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Kärhöt

Sukka-Finlandian kuudes ja viimeinen etappi pyörähti käyntiin laskiaistiistaina viideltä. Tällä kertaa oli vuorossa kirjoneuletta Tiina Kaarelan suunnittelmissa kukkakuvioisissa sukissa.

Sukissa käytettiin kolmea väriä: kärki, kantapää ja resori omalla värillään sekä kaksi väriä kirjoneuleessa. Kukista kirjoneuleena tehtiin vain ääriviivat, joten sukkien valmistuttua oli vuorossa värittämistä. Suosituksena oli käyttää tiettyjä väriliituja tai muuta villan värjäämiseen sopivia värejä, mutta vaihtoehtona oli myös kirjoa kukat/osa kukista värillisiksi.


Minä en halunnut maalauspuuhiin ryhtyä, joten kirjoin osan kukista silmukoita jäljitellen. Sivuosien kukat jätin kirjomatta. Kivat sukat tuli näinkin.

Malli: Kärhöt
Lanka: Crelando Anika (kärjet, kantapää, resori), Adlibris Socki Fine (pohjaväri), Drops Fabel (kukat)
Puikot: 2,25 mm Knit Pro Karbonz - sukkapuikot
Langanmenekki: 71 g



Pikkuisen häiritsi, kun sukkien takaosan kaavio ohjeistettiin tekemään peilikuvana, mutta etuosan kaaviota ei. Nyt taakse tulee toiseen sukkaan ikävästi kaksi kukkaa vierekkäin ja olisi etuosakin näyttänyt kivemmalta, jos kukat olisivat siinä peilikuvana. Lisäksi kantapäähän jäi ohjeen mukaan tehtynä pussi - kantapään pyöristinkin sukkien hyväksynnän jälkeen.

Nyt on kaikki kilpailuohjeet siis Sukka-Finlandiassa kudottu ja vielä on luvassa bonusohje jäähdyttelyksi varmaankin sen jälkeen kun kisa virallisesti päättyy 20.3.

4 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.